Puhemies Paavo Lipposesta on jokaisella politiikkaa seuraavalla varmasti mielipide. Minullakin.

Nyt kun Lipposen poliittinen ura kansanedustajana on päättymässä kannan minäkin korteni kekoon muutamalla mielipiteellä, jotka ovat täysin omiani, eivätkä puolueen virallinen kanta.

Olemme eri aikakauden ja eri ikäluokan miehiä. Mielipiteissäkin on paljon eroja, mutta niistä saa selvää.

Olen Lipposen kanssa jyrkästi eri mieltä EU-jäsenyyden siunauksellisuudesta, pakkoruotsin opettamisesta ja kuntauudistuksesta. Tästä huolimatta pidän Lipposta merkittävänä poliitikkona ja hyvänä puhemiehenä.

Puhemiehenä Lipponen on ollut tasapuolinen, eikä minun nähdäkseni ole millään tavoin antanut mahdollisten henkilökohtaisten mieltymysten vaikuttaa puheenvuorojen saatavuuteen esimerkiksi kyselytunnilla.

En puutu Lipposen loppuliun puheisiin esim. ydinvoimasta. Se on pieni piste ison miehen suuressa urassa. Lipposesta jää jäljelle muutakin kuin isot monot.

Puoluejohtajilla on samat ongelmat, oli puolue suuri tai pieni. Se on yksinäistä hommaa, kun aallot käy ikkunaan. Kymmenen vuoden kokemuksella tiedän tämän.

Aina on joku naukumassa kimpussa, jos ei vieraat, niin omat. Jättäähän se jälkensä, eikä suoranaista pottuilua viitsi vaiti kuunnella. Jossakin vaiheessa tulee tarve antaa takaisin ja kun osaa niin painokoneet käyvät.

Lipponen on oman linjansa mies. Tekee niin kuin uskoo oikein olevan. Reki varsan kolaa, viisas mies huomaa, että maailma muuttuu.

Suomen politiikassa ei ole puutetta sanojista, mutta sellaisista on, joiden sanomisesta saa selvän. Ja joilla on sanomaa. Ja tämä pahenee kun Lipposesta tulee emeritus.

Itse olen ollut tekemisissä Lipposen kanssa puolueen puheenjohtajana. Käynyt hallitusneuvotteluissakin kahdesti. Istunut monissa paneeleissa.

Viime vaalitaistelun viimeinen päivä Vantaan Tikkuraitilla jäi erityisesti mieleen. Olin omalla vaalistandilläni, kun silloinen pääministeri Lipponen valtavan lehdistölaahuksen ja kamerankantajien keulilla suuntasi kohti SDP:n vaalimökkiä… Liike loppui. Lipponen pysähtyi, nosti peukalon pystyyn ja sanoi minulle: Tsemppiä. Tapasimme seuraavan kerran vaalivalvojaisissa, puheenjohtajina ja kansanedustajina.

Olen tällä eduskuntakaudella joutunut asioimaan puhemiehen luona myös ikävissä asioissa. Pidin Raimo Vistbackan kanssa puhemiehen informoituna kollegamme tilanteesta läpi koko rankan vaalikauden. Asia oli kaikille vaikea monestakin syystä. Puhemiehen selkärankainen suhtautuminen ei ole jäänyt minulle epäselväksi. Annan arvoa. Todella.